Victor, idiot!

En ole aikaisemmin osallistunut suunnistustapahtumaan Suomen rajojen ulkopuolella, mutta tänä kesänä tuli sekin asia korjattua Unkarin rastiviikolla. Suunnistaminen lehtimetsässä, jonka pohjalla ei pääasiassa kasvaa mitään, oli varsin nautinnollista. Varsinkin ensimmäinen kilpailupäivä, kun metsän eläimetkään eivät olleet vielä ennättäneet rynniä suunnistajia karkuun, oli hieno kokemus metsäkauriineen ja villisian röhkäisyineen. Jo suunnistuspaikan löytäminen itsessään oli elämys, sillä ensimmäinen opaste kilpailukeskukseen tuli vastaan, kun oli arvailemalla ajeltu läpi kymmenen risteystä ja tien koko alkoi olla kärrypolun luokkaa.

Opasteiden pieni puutteellisuus olikin oikeastaan ainoa asia, mitä järjestelyissä voi moittia. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna varsin ohuella organisaatiolla liikkeellä olleet järjestäjät taikoivat n. 2000 suunnistajalle varsin toimivat ja lämminhenkiset kisat. Kisaravintolaa lukuun ottamatta kaikki oli toteutettu varsin pienesti ja mieleeni juolahtikin kysymys, että teemmekö me Suomessa asioista turhaan liian monimutkaisia? Unkarilaisilla tapahtumanikkareilla on järjestelyissään tosin käytössään yksi valtti, mikä meiltä suomalaisilta puuttuu; Nimittäin kisaravintolassa tarjoiltavat vodkapaukut, joilla järjestelyissä ilmenneet pienet harmituksen aiheet voi pyyhkäistä mielestä aika tehokkaasti. Liekö ravintoteltan tarjoiluihin sortunut myös paikallinen suunnistuskauppias, Victor, joka oli hävinnyt mystisesti ja unohtanut hinnoitella tuotteensa mahdollisten ostajien varalta. Kaupat jäi saamatta ja Victorin appiukon kommentit olivat sen mukaiset!