Haetaan rahakasta ja pitkäaikaista kumppania

Tapahtumat ja niihin liittyvät matkat ovat olleet syksyn Budapestin maratonin jälkeen aika vähissä. Samoin treenit. Onneksi tulee Uusi Vuosi ja voi taas tehdä jonkin liikuttavan uuden vuoden lupauksen, jonka pitämiseen tarvitaan aimo annos harjoittelua.


Työsaralla energia on mennyt tulevan vuoden tapahtumien suunnitteluun ja yhteistyökumppaneiden hankintaan. Kumppanihankinta keskisuurelle tapahtumalle Kainuussa ja Kainuusta käsin onkin varsin työlästä puuhaa. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että alle tuhannen hengen tapahtuma piskuisella talousalueella ei hirveästi houkuttele yrityksiä Kainuussa eikä Kainuun ulkopuolella. Merkittävämpien kumppaneiden kiinnostus tapahtumaa kohtaan heräilee jossakin 1500 osallistujan tienoilla ja monesti varsinkin perinteisten liikuntalajien tapahtumissa tuohon puolentoistatuhannen osallistujan rajaan (varsinkin näillä korpimailla) on kuljettu aika kivinen tie. Jossakin samoissa luvuissa, 1000-1500 osallistujan tienoilla, kulkee myös tapahtuman kannattavuuden raja (ammattimaisesti toteutettuna) ilman kumppaneitakin. Näin ollen voidaan todeta, että uuden tapahtumanjärjestäjän tulee olla luja uskossaan, että tuo maaginen kannattavuusraja jonakin päivänä ylitetään. Homma menee vähän kuin yrittämisessä tyypillisimmillään. Ensiksi pitää tehdä ihan hemmetinmoinen työ nähden nälkää ja sitten kun menestys vihdoin tulee, niin tuloa ja näkyvyyttä satelee joka tuutista. Seuraava vuosittain järjestettävä kainuulainen tapahtuma, joka ylittää 1000 osallistujan rajan tulee muuten olemaan Vuokatin Vaellus. Sanokaa minun sanoneen.

Enpä olisi uskonut

Maratonjuoksu on hieno laji. Nyt reilut pari viikkoa sitten juostun ensimmäisen maratonini jälkeen todella tuntuu siltä. Viimeiset 10 vuotta olen julistanut, että en varmasti ikinä tule juoksemaan maratonia, koska ei ole tylsempää kuin jauhaa jalkojen alla kovaa asfalttia putkeen reilut 42 kilometriä. Siihen nähden tuntuu aika uskomattomalta, että suunnittelen jo innolla seuraavan kesän maratonia. Kipinän ensimmäisen maratonin juoksuun antoi työnantajan tarjoama mahdollisuus osallistua Budapestin maratonille. Reissuun sitouduttiin edellisen vuoden pikkujouluissa merkkaamalla fläppitauluun juoksumatka, jolle aikoo osallistua. Uuden innostukseni synnystä saan kiittää keskivertoista humalatilaa sekä yhtä hullua työkaveriani, joka ennen minua kävi pyöräyttämässä fläppitaululle rastin maratonin kohdalle. Eihän suomalainen mies voi herranen aika kaveriaan huonommaksi jäädä.

Ennen maratonia pelkäsin sitä kuuluisaa viimeistä 10 kilometriä ja sen aiheuttamia kärsimyksiä. Kärsimystä taipaleen viimeinen neljännes todella olikin, mutta yllättäen koko homman hienous oli siinä, että siitä tuskasta selvisi kunnialla maaliin. Samalla löysin lajin, jossa tapahtuman ulkoisilla puitteilla ei liene suurta vaikutusta tunnetilaan, joka valtaa mielen maaliin saavuttaessa. Luulenpa, että maaliviivan ylittäminen olisi tuntunut aivan yhtä hienolta niin Pielavedellä kuin Budapestissä.

Eipä muuta itse juoksusta. Tapahtumasta ja sen järjestelyistä jäi mieleen paljonkin. Erityisen hienoa oli tapa, jolla tapahtuman sähköinen tiedottaminen ja jälkimarkkinointi hoidettiin. Ennen tapahtumaa järjestäjältä tuli 3-4 sähköistä tiedotetta, jossa osallistujat pidettiin ajan tasalla tapahtuman järjestelyistä sekä samalla nostateltiin tapahtumaan liittyvä ”osallistumiskuumetta”. Tapahtuman jälkeen järjestäjät hoitivat hienosti jälkimarkkinoinnin. Paljon hienommin, kuin mihin Suomessa olen tottunut. Mm. osallistujista löytyvät kuvat (joita löytyi parhaimmillaan lähes 10/ juoksija) olivat ladattavissa ilmaiseksi tapahtuman sivuilta. Lisäksi omasta kuvastaan pystyi tulostamaan edelleen ilmaiseksi juoksudiplomin. Suomessa moisista palveluista olisi saanut maksaa varmaan parikymmentä euroa. Tapahtuman järjestäjänä meidän tulisikin muistaa eräältä viisaalta Intersport kauppiaalta saamani neuvo; ”Onnistunut myyminen vaatii myös antamista.”

Victor, idiot!

En ole aikaisemmin osallistunut suunnistustapahtumaan Suomen rajojen ulkopuolella, mutta tänä kesänä tuli sekin asia korjattua Unkarin rastiviikolla. Suunnistaminen lehtimetsässä, jonka pohjalla ei pääasiassa kasvaa mitään, oli varsin nautinnollista. Varsinkin ensimmäinen kilpailupäivä, kun metsän eläimetkään eivät olleet vielä ennättäneet rynniä suunnistajia karkuun, oli hieno kokemus metsäkauriineen ja villisian röhkäisyineen. Jo suunnistuspaikan löytäminen itsessään oli elämys, sillä ensimmäinen opaste kilpailukeskukseen tuli vastaan, kun oli arvailemalla ajeltu läpi kymmenen risteystä ja tien koko alkoi olla kärrypolun luokkaa.

Opasteiden pieni puutteellisuus olikin oikeastaan ainoa asia, mitä järjestelyissä voi moittia. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna varsin ohuella organisaatiolla liikkeellä olleet järjestäjät taikoivat n. 2000 suunnistajalle varsin toimivat ja lämminhenkiset kisat. Kisaravintolaa lukuun ottamatta kaikki oli toteutettu varsin pienesti ja mieleeni juolahtikin kysymys, että teemmekö me Suomessa asioista turhaan liian monimutkaisia? Unkarilaisilla tapahtumanikkareilla on järjestelyissään tosin käytössään yksi valtti, mikä meiltä suomalaisilta puuttuu; Nimittäin kisaravintolassa tarjoiltavat vodkapaukut, joilla järjestelyissä ilmenneet pienet harmituksen aiheet voi pyyhkäistä mielestä aika tehokkaasti. Liekö ravintoteltan tarjoiluihin sortunut myös paikallinen suunnistuskauppias, Victor, joka oli hävinnyt mystisesti ja unohtanut hinnoitella tuotteensa mahdollisten ostajien varalta. Kaupat jäi saamatta ja Victorin appiukon kommentit olivat sen mukaiset!

Jukolan taikaa

Viikonloppuna suunnistettu Jukolan Viesti oli jälleen hieno kokemus. Elämys se ei tällä kertaa ollut vesisateesta ja muutenkin jotenkin harvinaisen vaisusta tunnelmasta johtuen. Tapahtuman järjestelyt pelasivat kuitenkin loistavasti ja moitittavaa ei jäänyt kuin oikeastaan erittäin (jopa liian) laajalle levitetystä teltta-alueesta.


Jukolan vaisuun tunnelmaan (kuten sen itse koin) vaikutti varmasti osaltaan sää, mutta olisin kaivannut huomattavasti lisää potkua tapahtuman kuulutukseen ja musiikin käyttöön, millä voidaan tehdä ihmeitä tunnelman kannalta. Nyt kisaselostus ja musiikin käyttö olivat vain varjo viimevuotisesta.

Tapahtuman järjestäminen on joukko valintoja, jossa pitää osata ajatella myös taloudellista puolta. Kuuluttajien ja kuulutuksen toteutuksen valinnassa oli varmasti ajateltu euroja, mutta taustalla saattoi olla myös järjestäjän halu tehdä tapahtumasta suuren shown sijaan jäykän asiallinen. Suunnistusradatkin olivat monelle harrastelijaporukalle aika jäykän asialliset, mitä kuulutus kyllä tuki hyvin. Jukolan viesti on siitä erikoinen tapahtuma, että sen toiminnallinen järjestäjä vaihtuu vuosittain. Tapahtuman jatkuvuuden kannalta näyttää olevan lähes sama, miten pienet asiat, kuten kuulutus järjestetään, sillä osallistujamäärä kasvaa kaikesta huolimatta kokoajan. Tapahtumajärjestäjänä kuitenkin panostaisin järjestelyissä myös kuulutuksen kaltaisiin pikku asioihin, sillä tapahtumalla pitää olla houkuttelevuutta myös kumppaneiden ja vakiokävijöiden keskuudessa.

Kokonaisuutena kuitenkin jälleen erittäin hienosti hoidettu tapahtuma, josta monen tapahtumajärjestäjän kannattaisi ottaa oppia mm. siisteydessä ja ekologisuudessa.

Kainuun Rastiviikko - järjestelyiden tyylinäyte

Suunnistus on fiksujen ihmisten fiksu laji. Monen lajin parissa tapahtumia järjestäneenä täytyy todeta, että ei ole suunnistuksen voittanutta. Ehkä hieman saksalaisella huumorintajulla varustetut suunnistajat paneutuvat tapahtumajärjestelyihin niin tavoitteellisesti ja kovalla itsekurilla, että lopputulos ei voi olla kuin hyvää tai kiitettävää. Sen voi todeta jokainen vaikkapa Jukolan viestissä tai Kainuun Rastiviikolla vieraillut. Itse olen päässyt osallistumaan läheltä Kainuun Rastiviikon järjestelyihin v. 2004 alkaen ja täytyy todella hattua nostaa sille suunnistusseurojen ydinjoukolle, joka jaksaa aina tapahtuman jälkeisten parin huilivuoden jälkeen aloittaa kolme vuotta kestävät tapahtumajärjestelyt uuden Rastiviikon tekemiseksi. (Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että Kainuun Rastiviikko järjestetään Kainuussa vuosittain viiden eri suunnistusseuran toimiessa vuorotellen tapahtuman järjestäjänä).

Esimerkiksi tänä vuonna liki 4000 suunnistajaa keräävän Kainuun Rastiviikon järjestää Puolangan Ryhti, jonka suunnistusjaostossa on vain pari kourallista jäseniä ja heistäkin vain puoli kourallista asuu Puolangalla tai ylipäänsä Kainuussa. Tapahtumassa tarvitaan liki 350 talkoolaista, joten apuja tarvitaan muista seuroista ja yhdistyksistä. Ja sitä apua saadaan! Pitkäjänteisellä valmistelulla ja hyvällä organisoinnilla pari kourallista suunnistuksen osaavaa talkoolaista ja yli 300 jotakin muuta osaavaa talkoolaista loihtivat tapahtuman, joka ei jätä ketään kylmäksi. Huomioitavaa ja kunnioitettavaa Kainuun Rastiviikossa on se, että tapahtumalla ei ole yhtään päätoimista palkattua työntekijää! Monen kulttuuritapahtuman ja urheilutapahtuman järjestäjän kannattaisi lopettaa ikuinen kitinä rahallisen tuen puutteesta, kääriä hihat ja alkaa hommiin, kuten Rastiviikolla on tapana tehdä.

Tuotteistamisen helmiä

Suomi on tapahtumien luvattu maa. Etelä-Suomesta en tiedä, mutta ainakin Kuopion yläpuolelta löytyy monta tapahtumaa, jossa yksinkertainen tekeminen on osattu tuotteistaa, niin että tapahtumat keräävät lähes asumattomille seuduille vuosittain tuhansia osallistujia ja katsojia. Toki Etelä-Suomestakin löytyy isoja massatapahtumia, mutta kun osallistuja- ja kävijämäärät suhteutetaan alueen väkilukuun, niin tapahtuman osallistujamäärä ei ehkä vaikuttakaan enää niin suurelta.


Sonkajärven Eukonkannon MM-kisat, Hyrynsalmen Suopotkupallon MM-kisat ja Oulun Ilmakitaran soiton MM-kisat ovat vaikuttavia tapahtumia. Kaikki niistä ovat lähteneet liikkeelle päättömästä ideasta ja kaikkien niiden synnyssä ja kasvussa on täytynyt olla mukana onnea, mutta ennen kaikkea aimo annos markkinointi- ja tuotteistamisosaamista.

Suomessa on kesäisin satoja samanlaisia juoksutapahtumia. Toivottavaa olisi, että liikunta- ja urheilusektorilla toimivat idearikkaat ihmiset ottaisivat oppia noista edellä mainituista tapahtumista ja tekisivät tulevaisuudessa entistä hullumpia tapahtumakokeiluja. Tämän kevään positiivinen tapahtumauutuus on Extreme Run Vantaalla. 15 km:n esteradan, olutteltan ja iltabileiden jälkeen on takuulla ”huono olo”, mutta mitä sitten, sillä kokemus on varmasti syvempi kuin tasapaksu puolimaraton kovalla asfaltilla. Extreme Run on lähtenyt liikkeelle niin sanotusti "isosti", mutta potentiaalia tulevaisuuden tapahtumaksi saattaa löytyä myös piskuisesta Padasjoen Nakukympistä.

Huomenna starttaan kohti Kilpisjärveä. Pitkästä aikaa pääsee pimplailemaan ja hiihtämään oikein erämaahan. Reissuun sattuu yhtä aikaa myös Vain kaksi kalaa –pilkkikisat, tuotteistamisen helmiä sekin omalla sarallaan. Täytyypä käydä katsomassa meininki ja imeä oppia urheilupuolelle!

Hetken huumaa hölkäten

Pitkän ja runsaslumisen talven jälkeen yksin varmimmista kevään merkeistä on pyöräteille ilmestyvät hölkkääjät. Näin huhtikuun alussa tapahtuman järjestäjä miettiikin, voiko juoksutapahtumalle olla muuta järkevää ajankohtaa kuin kevät, sillä viimeistään kesäkuun myötä tuo talvikiloja vastaan urheasti hyökännyt tuulipukuinen armeija on hävinnyt katukuvasta lähes kokonaan. Jäljellä ovat vain ne, jotka ovat tajunneet hankkia talven jälkeen kunnolliset lenkkikengät ja aloittaneet juoksukauden hitaasti kiiruhtaen, ehkä ensin pehmeällä juoksualustalla tai jopa kävelylenkeillä. Suurin osa huhtikuun hölkkäintoilijoista on hukannut viimeistään tässä vaiheessa juoksuvireensä lukuisten rasitusvammojen ja ylirasituksen myötä.

Juoksu on trendilaji samalla tavalla kuin taannoinen Aerobic ja nykyinen Zumba. Näistä kuntokeskusten ja tanssisalien villityksistä se eroaa kuitenkin siinä, että lajin ensihuuma toistuu vuosittain kahden kevätkuukauden ajan. Nyt peräänkuulutankin sitä ideanikkaria, joka pystyisi jalostamaan nykyteknologiaa hyväksi käyttäen sellaisen juoksukoulukonseptin, joka koukuttaisi kevätauringon alla itsensä rikkijuoksevat kuntoilijat lajin pariin turvallisesti ja ympärivuotisesti. Juoksukoulukonseptin pitäisi olla liitettävissä juoksutapahtumaan niin, että sillä pystyisi paikallistasoa laajemmin tekemään ympärivuotista lisämyyntiä ja sitouttamaan osallistujat myös tulevan kauden tapahtumaan.

Ps. Olin viikonloppuna laivalla Tukholmassa. Ensi kesälle on tulossa uusi seikkailukisa, jossa kolmihenkisin joukkuein seikkaillaan laivalla ja suoriudutaan mm. seuraavista tehtävistä: hukkuvan humalaisen pelastaminen porealtaasta, tasapainoilu ylä- ja alapään eritteiden kyllästämällä WC:n lattialla, ylen syöminen buffet-illallisella ja nuotin vierestä laulaminen karaokessa.

Mikä on tapahtuman oikea hinta?

Fillari-lehden keskustelupalstalla on reilun parin viikon ajan käyty mielenkiintoista keskustelua otsikon Hinta-laatusuhteessa parhaat pyöräilyn massatapahtumat? alla. Keskustelusta käy hyvin ilmi se, että mielipiteitä on tässäkin asiassa niin paljon kuin on kuskeja. Toiset kannattavat hyvää palvelutasoa ja toisille riittää, että maastosta löytyy merkattu reitti ja huoltopisteeltä vähän kostuketta kuivalle kurkulle. Tapahtuman ja minkä tahansa tuotteen oikea hinta on se, minkä asiakas on siitä valmis maksamaan. Käsittääkseni esimerkiksi keskustelussa osin myös parjatunkin Tahko MTB:n hinta-laatusuhde on aika lähellä oikeaa, koska se lyö osallistujamäärissä seuraavaksi suosituimman tapahtuman lähes 1000 henkilöllä. Hinta-laatusuhde voi tosin olla oikea myös jollakin pienemmällä tapahtumalla, jossa on esim. 30 osallistujaa. Väittäisinkin, että tapahtumaa suunniteltaessa kannattaa osallistumismaksuun sisällyttää edes kohtuullinen palvelutaso ja nostaa vähän hintaa, sillä näin tuote saadaan näyttämään ja tuntumaan arvokkaalta ja ostamisen arvoiselta.

Yksi, mutta erittäin vähän tapahtumissa käytetty hinnoittelumalli voisi olla ns. peruspaketti + lisäpalvelut. Eli osallistuja ostaa tietyn paketin, jossa ovat kaikki ”pakolliset” peruspalvelut ja loput lisäpalvelut olisivat sitten ostettavissa lisähintaan. Tai kuka tapahtuman järjestäjä uskaltaisi aloittaa systemaattisen lisämyynnin? Ilmoittautumisen jälkeen osallistujalle tarjottaisiin mahdollisuutta ostaa majoitus puoleen hintaan, jos hän rekrytoi mukaansa vielä pari kaveria. Tämän jälkeen koko poppoolle myytäisiin etukäteen ”erikoishintaan” kisaa edeltävälle illalle kunnon pasta-annokset. Tapahtuman jälkeen porukkaa lähestyttäisiin vielä kerran palautekyselyn muodossa ja siinä samalla myydä pätkäytettäisiin kuvallinen diplomi loppuajalla varustettuna.


Siitäpä kehittelemään. Kuka uskaltaa laittaa perinteisen hinnoittelun uuteen kuosiin?

Ps. Viikonloppuna suksittiin Vuokatti Hiihto. Siitä tarinaa tuonnempana.

Mistä fiilistä Finlandia-hiihtoon?

Finlandia-hiihto hiihdeltiin viime lauantaina jo 37.kerran. Suomen suurimpaan massahiihtoon ilmoittautui järjestäjien mukaan 6249 hiihtäjää, mikä on selvästi enemmän kuin edellisenä talvena. Tällaisena talvena olisikin ollut suoranainen ihme, jos tapahtuma ei olisi kasvanut viime vuodesta. Tapahtuma sinällään on erinomaisesti järjestetty ja sen järjestelyitä tukee erinomainen tapahtumakeskus aivan Lahden ytimessä. Reitillä huolto pelaa moitteettomasti, kuten tulospalvelukin. Myös oheispalvelut ruokailuineen ja varustesäilytyksineen ovat kunnossa.

Mutta jokin mättää, niin Finlandia-hiihdossa kuin lähes kaikissa muissakin suomalaisissa massaliikuntatapahtumissa. Itse osallistuin viikonloppuna neljänteen Finlandiaani ja ainakaan minä en ole kertakaan kokenut tapahtumassa sellaista karvat pystyyn nostattavaa fiilistä, joka painuisi mielen syövereihin ja pakottaisi osallistumaan tapahtumaan vuodesta toiseen. (Osallistun tapahtumaan työni puolesta.) Tapahtuman pitäisi pystyä tarjoamaan huippufiilistä valmistautuessani starttiin, ennen kaikkea lähtöviivalla sekä maalissa. Tapahtuman pitäisi pystyä tarjoamaan suuria tunteita myös yleisölle. Joku näsäviisas kysyy tässä kohtaa, että mille yleisölle? Niinpä niin. Finlandia-hiihto järjestetään lauantaipäivänä lähes keskellä Lahden keskustaa, mutta tapahtumapaikalla ei ole yleisönä kuin muutama hassu hiihtäjän huoltaja.

Finlandia-hiihdon järjestäjät ovat keskittyneet aivan oikein tärkeimpään, eli takaamaan hiihtäjille parhaat mahdolliset olosuhteet ja sujuvat järjestelyt. Se ei kuitenkaan enää riitä. Hiihtäjille ja yleisölle (varsinkin ensikertalaisille) pitää pystyä tarjoamaan huippuolosuhteiden lisäksi draamaa, fiiliksiä, jotka kohottavat ihon kananlihalle vielä juhannussaunassakin. Koko tapahtuman käsikirjoitusta pitäisi kehittää, luoda tapahtumalle dramaturgia, jossa huippukohdat ja tasannevaiheet seuraavat tasaisesti toisiaan pitäen osallistujan ja katsojan tiukasti otteessaan. Mitä sitten muuttaisin Finlandiassa?

1. Kisakanslian (ainakin osallistujamateriaalin jaon) sijoittaisin pihalla olevaan suureen tapahtumatelttaan, jossa on jo valmiina (Suunnistajan kaupan) iso screeni, myyntitoimintaa ja erilaisia esittelyosastoja. Screenille laittaisin pyörimään parhaita paloja edellisten vuosien Finladia-hiihtojen videomateriaalista ja Lahden muista hiihtokisoista (esim. MM-kisat -89) ja taustalle sopiva fiilistä kohottava musiikki. Saataisiin heti porukkaa yhteen ja ehkä nauttimaan kisakahvit tapahtumateltassa jo heti saapuessa.

2. Lauantaina ja sunnuntaina ennen lähtöjä käyttäisin paljon enemmän ja paljon kovemmalla musiikkia. Nykyisen selostajan korvaisin nuorekkaalla, dynaamisemmalla kaverilla. Ennen lähtöä henkilökuvia ja haastatteluja lähtöviivalta (Juha Mieto, edellisen vuoden voittaja jne.)

3. Nykyisellä aikataulutuksella hiihdon lähdön jälkeen tulee n. 2 tunnin tauko, jolloin stadionilla ei tapahdu mitään. Tämän kaksituntisen täyttäisin vaikka pienten lasten mini-Finlandialla, joka järjestettäisiin suksentestausladun yhteyteen vedetyllä muutaman sadan metrin mittaisella radalla. Paikalle vähän maskottia, mitalin jakoa ja lämmintä mehua. Lisäksi nykyisten väliaikatietojen tilalle huoltopisteiltä ottaisin oikeaa live-selostusta maastosta ja tapahtumatelttaan laittaisin screenille gps-seurannan, jossa pystyisi seuraamaan kärkimenijöiden etenemistä maastossa. Tälläkin koukutettaisiin porukkaa kisakahveille ja saataisiin telttaan lisää tunnelmaa.

Ehkä toteuttamiskelpoisia, ehkä ei, mutta kaikki ideat ovat vapaasti järjestäjien käytettävissä... Toivottavasti koen Finlandiassa ensi talvena samanlaisen tunnemyrskyn kuin Jukolan viestin lähtöviivalla (Jukola on muuten Vuokatti Hiihdon jälkeen Suomen hienoin ja parhaiten toteutettu urheilutapahtuma, käykääpä paikan päällä katsomassa).

Teemu