Mikä on tapahtuman oikea hinta?

Fillari-lehden keskustelupalstalla on reilun parin viikon ajan käyty mielenkiintoista keskustelua otsikon Hinta-laatusuhteessa parhaat pyöräilyn massatapahtumat? alla. Keskustelusta käy hyvin ilmi se, että mielipiteitä on tässäkin asiassa niin paljon kuin on kuskeja. Toiset kannattavat hyvää palvelutasoa ja toisille riittää, että maastosta löytyy merkattu reitti ja huoltopisteeltä vähän kostuketta kuivalle kurkulle. Tapahtuman ja minkä tahansa tuotteen oikea hinta on se, minkä asiakas on siitä valmis maksamaan. Käsittääkseni esimerkiksi keskustelussa osin myös parjatunkin Tahko MTB:n hinta-laatusuhde on aika lähellä oikeaa, koska se lyö osallistujamäärissä seuraavaksi suosituimman tapahtuman lähes 1000 henkilöllä. Hinta-laatusuhde voi tosin olla oikea myös jollakin pienemmällä tapahtumalla, jossa on esim. 30 osallistujaa. Väittäisinkin, että tapahtumaa suunniteltaessa kannattaa osallistumismaksuun sisällyttää edes kohtuullinen palvelutaso ja nostaa vähän hintaa, sillä näin tuote saadaan näyttämään ja tuntumaan arvokkaalta ja ostamisen arvoiselta.

Yksi, mutta erittäin vähän tapahtumissa käytetty hinnoittelumalli voisi olla ns. peruspaketti + lisäpalvelut. Eli osallistuja ostaa tietyn paketin, jossa ovat kaikki ”pakolliset” peruspalvelut ja loput lisäpalvelut olisivat sitten ostettavissa lisähintaan. Tai kuka tapahtuman järjestäjä uskaltaisi aloittaa systemaattisen lisämyynnin? Ilmoittautumisen jälkeen osallistujalle tarjottaisiin mahdollisuutta ostaa majoitus puoleen hintaan, jos hän rekrytoi mukaansa vielä pari kaveria. Tämän jälkeen koko poppoolle myytäisiin etukäteen ”erikoishintaan” kisaa edeltävälle illalle kunnon pasta-annokset. Tapahtuman jälkeen porukkaa lähestyttäisiin vielä kerran palautekyselyn muodossa ja siinä samalla myydä pätkäytettäisiin kuvallinen diplomi loppuajalla varustettuna.


Siitäpä kehittelemään. Kuka uskaltaa laittaa perinteisen hinnoittelun uuteen kuosiin?

Ps. Viikonloppuna suksittiin Vuokatti Hiihto. Siitä tarinaa tuonnempana.

Mistä fiilistä Finlandia-hiihtoon?

Finlandia-hiihto hiihdeltiin viime lauantaina jo 37.kerran. Suomen suurimpaan massahiihtoon ilmoittautui järjestäjien mukaan 6249 hiihtäjää, mikä on selvästi enemmän kuin edellisenä talvena. Tällaisena talvena olisikin ollut suoranainen ihme, jos tapahtuma ei olisi kasvanut viime vuodesta. Tapahtuma sinällään on erinomaisesti järjestetty ja sen järjestelyitä tukee erinomainen tapahtumakeskus aivan Lahden ytimessä. Reitillä huolto pelaa moitteettomasti, kuten tulospalvelukin. Myös oheispalvelut ruokailuineen ja varustesäilytyksineen ovat kunnossa.

Mutta jokin mättää, niin Finlandia-hiihdossa kuin lähes kaikissa muissakin suomalaisissa massaliikuntatapahtumissa. Itse osallistuin viikonloppuna neljänteen Finlandiaani ja ainakaan minä en ole kertakaan kokenut tapahtumassa sellaista karvat pystyyn nostattavaa fiilistä, joka painuisi mielen syövereihin ja pakottaisi osallistumaan tapahtumaan vuodesta toiseen. (Osallistun tapahtumaan työni puolesta.) Tapahtuman pitäisi pystyä tarjoamaan huippufiilistä valmistautuessani starttiin, ennen kaikkea lähtöviivalla sekä maalissa. Tapahtuman pitäisi pystyä tarjoamaan suuria tunteita myös yleisölle. Joku näsäviisas kysyy tässä kohtaa, että mille yleisölle? Niinpä niin. Finlandia-hiihto järjestetään lauantaipäivänä lähes keskellä Lahden keskustaa, mutta tapahtumapaikalla ei ole yleisönä kuin muutama hassu hiihtäjän huoltaja.

Finlandia-hiihdon järjestäjät ovat keskittyneet aivan oikein tärkeimpään, eli takaamaan hiihtäjille parhaat mahdolliset olosuhteet ja sujuvat järjestelyt. Se ei kuitenkaan enää riitä. Hiihtäjille ja yleisölle (varsinkin ensikertalaisille) pitää pystyä tarjoamaan huippuolosuhteiden lisäksi draamaa, fiiliksiä, jotka kohottavat ihon kananlihalle vielä juhannussaunassakin. Koko tapahtuman käsikirjoitusta pitäisi kehittää, luoda tapahtumalle dramaturgia, jossa huippukohdat ja tasannevaiheet seuraavat tasaisesti toisiaan pitäen osallistujan ja katsojan tiukasti otteessaan. Mitä sitten muuttaisin Finlandiassa?

1. Kisakanslian (ainakin osallistujamateriaalin jaon) sijoittaisin pihalla olevaan suureen tapahtumatelttaan, jossa on jo valmiina (Suunnistajan kaupan) iso screeni, myyntitoimintaa ja erilaisia esittelyosastoja. Screenille laittaisin pyörimään parhaita paloja edellisten vuosien Finladia-hiihtojen videomateriaalista ja Lahden muista hiihtokisoista (esim. MM-kisat -89) ja taustalle sopiva fiilistä kohottava musiikki. Saataisiin heti porukkaa yhteen ja ehkä nauttimaan kisakahvit tapahtumateltassa jo heti saapuessa.

2. Lauantaina ja sunnuntaina ennen lähtöjä käyttäisin paljon enemmän ja paljon kovemmalla musiikkia. Nykyisen selostajan korvaisin nuorekkaalla, dynaamisemmalla kaverilla. Ennen lähtöä henkilökuvia ja haastatteluja lähtöviivalta (Juha Mieto, edellisen vuoden voittaja jne.)

3. Nykyisellä aikataulutuksella hiihdon lähdön jälkeen tulee n. 2 tunnin tauko, jolloin stadionilla ei tapahdu mitään. Tämän kaksituntisen täyttäisin vaikka pienten lasten mini-Finlandialla, joka järjestettäisiin suksentestausladun yhteyteen vedetyllä muutaman sadan metrin mittaisella radalla. Paikalle vähän maskottia, mitalin jakoa ja lämmintä mehua. Lisäksi nykyisten väliaikatietojen tilalle huoltopisteiltä ottaisin oikeaa live-selostusta maastosta ja tapahtumatelttaan laittaisin screenille gps-seurannan, jossa pystyisi seuraamaan kärkimenijöiden etenemistä maastossa. Tälläkin koukutettaisiin porukkaa kisakahveille ja saataisiin telttaan lisää tunnelmaa.

Ehkä toteuttamiskelpoisia, ehkä ei, mutta kaikki ideat ovat vapaasti järjestäjien käytettävissä... Toivottavasti koen Finlandiassa ensi talvena samanlaisen tunnemyrskyn kuin Jukolan viestin lähtöviivalla (Jukola on muuten Vuokatti Hiihdon jälkeen Suomen hienoin ja parhaiten toteutettu urheilutapahtuma, käykääpä paikan päällä katsomassa).

Teemu