perjantai 26. maaliskuuta 2010

Mikä on tapahtuman oikea hinta?

Fillari-lehden keskustelupalstalla on reilun parin viikon ajan käyty mielenkiintoista keskustelua otsikon Hinta-laatusuhteessa parhaat pyöräilyn massatapahtumat? alla. Keskustelusta käy hyvin ilmi se, että mielipiteitä on tässäkin asiassa niin paljon kuin on kuskeja. Toiset kannattavat hyvää palvelutasoa ja toisille riittää, että maastosta löytyy merkattu reitti ja huoltopisteeltä vähän kostuketta kuivalle kurkulle. Tapahtuman ja minkä tahansa tuotteen oikea hinta on se, minkä asiakas on siitä valmis maksamaan. Käsittääkseni esimerkiksi keskustelussa osin myös parjatunkin Tahko MTB:n hinta-laatusuhde on aika lähellä oikeaa, koska se lyö osallistujamäärissä seuraavaksi suosituimman tapahtuman lähes 1000 henkilöllä. Hinta-laatusuhde voi tosin olla oikea myös jollakin pienemmällä tapahtumalla, jossa on esim. 30 osallistujaa. Väittäisinkin, että tapahtumaa suunniteltaessa kannattaa osallistumismaksuun sisällyttää edes kohtuullinen palvelutaso ja nostaa vähän hintaa, sillä näin tuote saadaan näyttämään ja tuntumaan arvokkaalta ja ostamisen arvoiselta.

Yksi, mutta erittäin vähän tapahtumissa käytetty hinnoittelumalli voisi olla ns. peruspaketti + lisäpalvelut. Eli osallistuja ostaa tietyn paketin, jossa ovat kaikki ”pakolliset” peruspalvelut ja loput lisäpalvelut olisivat sitten ostettavissa lisähintaan. Tai kuka tapahtuman järjestäjä uskaltaisi aloittaa systemaattisen lisämyynnin? Ilmoittautumisen jälkeen osallistujalle tarjottaisiin mahdollisuutta ostaa majoitus puoleen hintaan, jos hän rekrytoi mukaansa vielä pari kaveria. Tämän jälkeen koko poppoolle myytäisiin etukäteen ”erikoishintaan” kisaa edeltävälle illalle kunnon pasta-annokset. Tapahtuman jälkeen porukkaa lähestyttäisiin vielä kerran palautekyselyn muodossa ja siinä samalla myydä pätkäytettäisiin kuvallinen diplomi loppuajalla varustettuna.


Siitäpä kehittelemään. Kuka uskaltaa laittaa perinteisen hinnoittelun uuteen kuosiin?

Ps. Viikonloppuna suksittiin Vuokatti Hiihto. Siitä tarinaa tuonnempana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti