Enpä olisi uskonut

Maratonjuoksu on hieno laji. Nyt reilut pari viikkoa sitten juostun ensimmäisen maratonini jälkeen todella tuntuu siltä. Viimeiset 10 vuotta olen julistanut, että en varmasti ikinä tule juoksemaan maratonia, koska ei ole tylsempää kuin jauhaa jalkojen alla kovaa asfalttia putkeen reilut 42 kilometriä. Siihen nähden tuntuu aika uskomattomalta, että suunnittelen jo innolla seuraavan kesän maratonia. Kipinän ensimmäisen maratonin juoksuun antoi työnantajan tarjoama mahdollisuus osallistua Budapestin maratonille. Reissuun sitouduttiin edellisen vuoden pikkujouluissa merkkaamalla fläppitauluun juoksumatka, jolle aikoo osallistua. Uuden innostukseni synnystä saan kiittää keskivertoista humalatilaa sekä yhtä hullua työkaveriani, joka ennen minua kävi pyöräyttämässä fläppitaululle rastin maratonin kohdalle. Eihän suomalainen mies voi herranen aika kaveriaan huonommaksi jäädä.

Ennen maratonia pelkäsin sitä kuuluisaa viimeistä 10 kilometriä ja sen aiheuttamia kärsimyksiä. Kärsimystä taipaleen viimeinen neljännes todella olikin, mutta yllättäen koko homman hienous oli siinä, että siitä tuskasta selvisi kunnialla maaliin. Samalla löysin lajin, jossa tapahtuman ulkoisilla puitteilla ei liene suurta vaikutusta tunnetilaan, joka valtaa mielen maaliin saavuttaessa. Luulenpa, että maaliviivan ylittäminen olisi tuntunut aivan yhtä hienolta niin Pielavedellä kuin Budapestissä.

Eipä muuta itse juoksusta. Tapahtumasta ja sen järjestelyistä jäi mieleen paljonkin. Erityisen hienoa oli tapa, jolla tapahtuman sähköinen tiedottaminen ja jälkimarkkinointi hoidettiin. Ennen tapahtumaa järjestäjältä tuli 3-4 sähköistä tiedotetta, jossa osallistujat pidettiin ajan tasalla tapahtuman järjestelyistä sekä samalla nostateltiin tapahtumaan liittyvä ”osallistumiskuumetta”. Tapahtuman jälkeen järjestäjät hoitivat hienosti jälkimarkkinoinnin. Paljon hienommin, kuin mihin Suomessa olen tottunut. Mm. osallistujista löytyvät kuvat (joita löytyi parhaimmillaan lähes 10/ juoksija) olivat ladattavissa ilmaiseksi tapahtuman sivuilta. Lisäksi omasta kuvastaan pystyi tulostamaan edelleen ilmaiseksi juoksudiplomin. Suomessa moisista palveluista olisi saanut maksaa varmaan parikymmentä euroa. Tapahtuman järjestäjänä meidän tulisikin muistaa eräältä viisaalta Intersport kauppiaalta saamani neuvo; ”Onnistunut myyminen vaatii myös antamista.”